Kolmas verkkotehtävä

Tehtävässä piti lukea blogeihin liittyvä artikkeli. Minä valitsin Steven D. Krausen artikkelin When Blogging Goes Bad: A Cautionary Tale About Blogs, Email Lists, Discussion, and Interaction. Siinä herätti mielenkiintoa se, että joku kertoo epäonnistumisestaan blogien käytössä. Taidan olla vähän epäluuloinen ja varauksellinen uusien menetelmien suhteen ja halusin lukea, mkä blogien käytössä voi mennä pieleen. Toisten virheistä voi toivottavasti oppia.

Aluksi artikkelissa kerrotaan, miten blogit ovat pienessä ajassa yleistyneet kovasti. Muutama vuosi sitten juuri kukaan ei tuntenut sanaa ”blogi”, mutta nyt se on jo kaikille tuttu. Artikkelissa käsitellään blogeja kirjoittamiseen liittyvien kurssien yhteydessä. Blogeja pidetään ”uutena journalismina”, sellaisina, jotka tuottavat opiskelijoille dynaamisia ja interaktiivisia kokemuksia. Ne antavat opiskelijalle mahdollisuuden osallistua keskusteluun ja jakaa erilaisia näkemyksiä.

Kirjoittajalla on kuitenkin tullut epäilyksiä blogien interaktiivisuudesta oman epäonnistuneen blogikokeilunsa jälkeen.

Hän kertoo epäonnistuneesta blogikokeilustaan. Se liittyi graduseminaariin nimeltään ”Retoriikka ja kulttuuri kyberavaruudessa”. Blogikirjoittelu oli vain yksi pieni osa tätä kurssia. Ensimmäisellä kerralla kurssilaisista perustettiin kolme ryhmää, jossa jokaisessa oli neljä tai viisi opiskelijaa. Jokaiselle ryhmälle annettiin aihe ja opiskelijoita opastettiin blogger.com:iin. Opettajalle tämä oli uuden menetelmän kokeilua ja tämän hän myös ilmoitti opiskelijoille heti kurssin alussa. Opiskelijoilta toivottiin avointa mieltä ja ennakkoluulottomuutta.

Kirjoittaja pohtii jälkeenpäin, mitkä syyt johtivat blogin käyttämisen epäonnistumiseen. Ensimmäisenä syynä oli se, että käytettiin bloggeria, joka on helppokäyttöinen eikä vaadi sen kummempia servereitä tms. Jollakin toisella blogityypillä olisi voitu päästä paremmin yhteistoiminnalliseen kirjoittamiseen. Toisena syynä kirjoittaja näkee toimeksiannon avoimuuden. Opiskelijoille ei annettu tarkkoja ohjeita siitä, kuinka usein heidän pitää kirjoittaa blogiin tai kirjoitusten aiheista tarkemmin. Kolmantena syynä blogeilun epäonnistumiseen oli, että opiskelijoilla oli samanaikaisesti käytössä sähköpostituslista, jota oli tarkoitus käyttää vain käytännön asioiden hoitamiseksi. Tarkoitus oli, että keskustelu ja vuorovaikutus tapahtuisi nimenomaan blogeissa eikä sähköpostissa, mihin se sitten kuitenkin ajautui.

Blogiin kirjoittamisessa oli suuria eroja. Jotkut opiskelijat kirjoittivat usein, jotkut taas eivät juuri koskaan. Jotkut kirjoittivat pitkiä viestejä, toiset taas hyvin lyhyitä, melkein pelkkiä linkkejä muihin teksteihin tai ”kopioi- liitä”-tekstejä. Blogeissa ei juuri ollut mitään vuorovaikutusta tai keskustelua eivätkä he välttämättä edes lukeneet toistensa kommentteja.

Se, että toimeksianto oli hyvin vapaa, johtui siitä, että opiskelijat olivat opintojensa loppuvaiheessa olevia ja kirjoittaja ajatteli, että he eivät enää tarvitse tarkkoja ohjeita. Osoittautui kuitenkin, että opiskelijat kaipasivat tarkempia ohjeita. Avoimuus tehtävänannossa kääntyi epämääräisyydeksi. Opettaja oletti, että opiskelijoilla vain yksinkertaisesti on tarve kirjoittaa. Mutta osoittautui, että opiskelijat eivät vain halunneetkaan kirjoittaa. Opettaja siis oletti opiskelijoiden olevan itseohjautuvampia kuin he sitten lopulta olivatkaan.

Tässä ryhmässä ei syntynyt keskustelua, ei sähköpostilistalla eikä blogissa. Käännekohdaksi muodostui eräs artikkeli, Susan Herringin kirjoitus sukupuolten välisistä eroista Internetin käytössä. Jokin ryhmistä ehdotti sen käsittelyä, mutta opettaja ei ollut siitä oikein innostunut, koska artikkeli on melko vanha ja koska sen esittämä käsitys oli yksinkertaistettu ja opettajan mielestä feministinen. Se kuitenkin innosti erään opiskelijan kirjoittamaan siitä tunnin jälkeen, koska hän piti sitä hyvin mielenkiintoisena artikkelina. Siitä alkoi vilkas keskustelu aiheesta. Se, että kyseinen opiskelija aloitti keskustelun aiheesta, johtui suurelta osalta siitä, miten opettaja oli artikkelin sivuuttanut käsittelemättä, kun se opiskelijan mielestä olisi ollut käsittelemisen arvoinen. Mielenkiintoista kuitenkin oli, että keskustelua käytiin luokan sähköpostilistalla eikä blogissa.

Miksi opiskelija sitten laittoi kommenttinsa sähköpostilistalle eikä blogiin? Hän ilmeisesti ajatteli, että sähköpostilistan kautta hän tavoittaa varmimmin juuri oikeat ihmiset. eli luokkatoverinsa. Hänen mielestään viesti oli tärkeä ja kiireellinen ja siksi sen piti varmasti tavoittaa lukijansa.

Blogissa lukijat voivat kommentoida vain niitä asioita, joista blogin kirjoittaja on aloittanut keskustelun. Kirjoittaja pitää sähköpostia parempana tapana yhteistoiminnalliseen kirjoittamiseen kuin blogia. Kirjoittajan mielestä blogi on hyvä tapa, jos on jokin teksti, jonka haluaa julkaista, mutta jos on jotakin sanottavaa tietylle yleisölle ja haluaa saada siitä keskustelua aikaiseksi, silloin kannattaa käyttää sähköpostilistaa.

Kirjoittaja kertoo kyllä onnistuneistakin kokemuksistaan blogien käytössä edellä mainittujen epäonnistumisten jälkeen. Hän näkee blogeissa hyvänä puolena perinteiseen paperille kirjoittamiseen nähden sen, että jokaisessa kirjoituksessa on päiväys ja se on heti julkaisemisensa jälkeen muiden luettavana ja kommentoitavana.

Mitä sitten opin artikkelista? Ainakin sen, että tehtävien toimeksiantojen pitää olla selkeitä ja riittävän tarkkoja. Opiskelijat eivät välttämättä ole niin itseohjautuvia kuin opettaja helposti voisi luulla vaan he kaipaavat täsmällisiä ohjeita. Miten sitten opiskelijat saataisiin innostumaan blogiin kirjoittamisesta ? Tässä ryhmässä innostusta ei aluksi ollut, mutta kun löytyi tarpeeksi mielenkiintoinen aihe, niin johan keskustelu virisi. Miksi se sitten lähti käyntiin sähköpostilistalla eikä blogissa, tuntuu vähän kummalliselta. Jos opettaja olisi ohjeistanut selkeämmin blogin käyttöön eikä postituslistoihin, niin olisiko siitä ollut apua.

Tämä artikkeli koski kirjoittamisen kurssia ja on siksi hyvin eri tyyppinen kuin minun oipettamani asiat. Kuitenkin tästäkin voi löytää joitakin yleisiä piirteitä, joista voi ottaa oppia mille tahansa kurssille.